Arjen pientä luksusta

Arjen pientä luksusta – helposti ja edullisesti

19.2.2016 Jani laatikainen

Kuten varmasti kaikkien pienten lasten vanhempien, myös minun ja vaimoni Marian oma aikuisten aika on hivenen kortilla.

Olemme kuitenkin miettineet, että eihän se väärin voi olla, että isillä ja äidillä olisi aina välillä omaa yhteistä laatuaikaa - vaikkapa tunnin lenkki harjulla tai piipahdus kaupunkiin hyvälle pihville ja elokuvaan. Siksi meillä käy aina silloin tällöin lastenhoitaja, jonka palkan ja siihen liittyvät maksut hoidamme SuoraTyö.fi:n kautta. Kaikki voittavat: paikallinen nuori saa rehellistä työtä ja me itse saamme nauttia mittaamattoman arvokkaasta arjen pienestä luksuksesta.

Tuttua monille vanhemmille on varmasti sekin, että suuri osa perheen yhteisestä ajasta kuluu kodin päivittäisiin askareisiin. Kun Maria palasi töihin nuorimmaisemme jälkeen viime vuoden elokuussa, päätimme helpottaa arkeamme hankkimalla siivousapua. Syyskuun alussa solmimme sähköisen työsopimuksen kotisiivouksesta. Tätäkään päätöstä meidän ei ole tarvinnut katua. Tuoksuvan puhdas koti nimittäin antaa aivan uskomattoman mukavan startin viikonloppuun väsyttävän työviikon jälkeen. Ja lauantaiaamuna voimme tehdä koko perheen voimin jotain mukavaa sen sijaan, että ulkoiluttaisimme mattoja. Mittaamattoman arvokasta arjen pientä luksusta tämäkin.

Mitä moinen luksus sitten maksaa? Ei itse asiassa niinkään paljon, sillä merkittävä osa työllistämisen kustannuksista palautuu meille kotitalousvähennyksen muodossa. Hyvistä kokemuksistamme innostuneina olemme kokeilleet myös monia muita kotipalveluita (esimerkiksi parturin kotikäyntiä) ja huomanneet, että suoratyö on helppo, luotettava ja kilpailukykyinen vaihtoehto todella moneen tarpeeseen.  Voisikin sanoa, että ei ole niin pientä työtä, etteikö sitä kannattaisi suoratyönä teettää.

Arjen luksusta lämpimästi suositellen
Jani

PS. Tervetuloa uudistuneelle SuoraTyö.fi-sivustolle! Olemme kehittäneet palveluamme loistavien parannusehdotustenne pohjalta niin, että sekä työn teettäminen kuin löytäminenkin olisi mahdollisimman helppoa. Olemme ainoa verkkopalvelu Suomessa, joka hoitaa automaattisesti kaikki palkanmaksuun liittyvät verot ja sosiaaliturvamaksut sekä huolehtii automaattisesti myös lakisääteisestä vakuutusturvasta. Kehitystyö jatkuu, joten jatkakaa siis vain rohkeasti palautteen antamista!

 

Rekisteröidy käyttäjäksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voit selata avoimia työpaikkoja tai ilmoittaa avoimesta paikasta. Toimi siis heti – rekisteröityminen vie vain 3 minuuttia!
Rekisteröidy palveluun

 

Löydä vastaus kysymykseesi

Mitä ovat työnantajamaksut? Milloin palkkani maksetaan? Katso vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin tästä.
Kysyttyä

 

Ole yhteydessä

Asiakaspalvelumme palvelee sinua ma–pe klo 8.30–16.00. Sähköposteihin vastaamme mahdollisimman pian.
040 192 4200
info(at)suoratyo.fi


kuningaskuluttaja

Kuningaskuluttaja vertaili

SuoraTyö.fi on maksuttomia palkanlaskentakeinoja edullisempi palvelu satunnaisesti työllistävälle kotitaloudelle.