Suoratyö tarina

SuoraTyö-palvelun idea lähti elävässä elämässä eteen tulleista käytännön tarpeista ja ongelmista. Palvelun taustalla olevilla neljällä kaverilla oli kaikilla tarve teettää työtä: Jani rakensi taloa, Henri remontoi ja sekä Mikko ja Sameli tarvitsivat apua lastenhoidossa.

Kaikki olivat tietoisia siitä, että kun kotitalous palkkaa työntekijäksi yksityishenkilön, voi kokonaiskustannuksissa säästää merkittävästi verrattuna yritykseltä ostettavaan palveluun.

Kysyntä ja tarjonta kohtasivat, työntekijät löytyivät ja itse työn teettäminen sujui ongelmitta, mutta työllistämiseen liittyvä byrokratia oli vähintäänkin ongelmallista. Jopa hyvän ohjeistuksen kanssa paperisodan pyörittämiseen tarvittava työmäärä oli merkittävä!

Emme suostuneet uskomaan, että asian täytyy olla näin! Päätimme ottaa selvää, voiko asiaa jotenkin helpottaa teknologiaa hyödyntämällä. Totesimme, että kyllä voi!

SuoraTyö Oy perustettiin keväällä 2011 tarkoituksena kehittää verkkopalvelu, jolle asetettiin viisi kunnianhimoista tavoitetta:

  1. työn tarjoamisen ja vastaanottamisen tekeminen helpoksi sekä saattaa työnteettäjät ja -tekijät yhteen

  2. purkaa työllistymistä estävää byrokratiaa

  3. vähentää harmaata taloutta

  4. ensimmäisen työntekijän palkkaamisen kynnyksen madaltaminen

  5. lyhyetkin työpätkät kerryttävät eläkettä ja sosiaaliturvaa

Nyt, kun palvelun ensimmäinen vaihe on valmis, voimme ylpeänä todeta, että se toimii juuri niin hyvin kuin muutamia vuosia sitten visioimme. Palvelu hoitaa kotitalouksien puolesta automaattisesti kaiken byrokratian ja huolehtii samalla siitä, että työntekijöiden oikeudet on turvattu.

Olemme varmoja, että SuoraTyö-palvelusta on hyötyä myös muille – ehkä juuri sinulle!

Palvelun toteuttaminen ei olisi ollut mahdollista ilman samaa kunnianhimoista tavoitetta jakavia kumppaneita. Olemmekin erittäin ylpeitä siitä, että olemme saaneet kumppaneiksemme todelliset muuttuvan työelämän asiantuntijat, Eläkevakuutusyhtiö Eteran sekä Vakuutusyhtiö Fennian. Yhdessä työtä tekemällä haluamme madaltaa työllistämisen sekä työllistymisen kynnystä maassamme. Juridiikan puolella olemme tukeutuneet kumppanimme Asianajotoimisto Krogeruksen laajaan osaamiseen. Verohallinnon positiivinen suhtautuminen palvelumme kehitykseen on ollut meille kullanarvoista apua matkan varrella. Kaksi SuoraTyö.fi-palvelun kehityksen ohjenuoraa ovatkin olleet käytön yksinkertaisuus ja lain kirjainta noudattava toteutus, mutkia oikomatta.

SuoraTyön tarinan toisen luvun alkusanat kirjoitettiin keväällä 2015, kun Eläkevakuutusyhtiö Etera tuli mukaan SuoraTyö Oy:öön osakkaana. SuoraTyö-palvelun toisen vaiheen visiona on jatkaa viiden kunnianhimoisen tavoitteen saavuttamisessa ja olla mukana kehittämässä suomalaista työ- ja elinkeinoelämää.